Naksahtaa pyssyn hana. Leimahtaa… Kuuluu paukaus, joka jylinänä kaikuu tuntureista takaisin. Porot hypähtävät korkealle. Susi kierähtää hangelle, vierii rinnettä alaspäin ja jää liikkumattomana makaamaan.
Etäämmälle jääneet sudet häviävät samassa tunturirotkoa kohti.
— Eivätpä sattuneet nälkäisiä olemaankaan, kun noin vähästä säikähtivät, puhelee Aslak itsekseen, taputtaa lähintä poroa, omaa ajokastaan, kaulalle ja ladattuaan pyssynsä, kahlaa kaatunutta sutta kohti.
Saapuu luokse. Hyvin oli tähdätty! Se ei liiku enää.
Aslak kiskoo suden pihaan. Porot väistävät kammoksuen.
Siihen jää hän otuksensa viereen istumaan, koetellen sen tuuheata turkkia.
— Mahtaapa isä tämän nähtyään olla hyvillään, tuumii poika tyytyväisin mielin. Siitä saa taas kunnon jauhosäkin Inarin kauppiaalta. Ja tämä on jo toinen suteni tänä talvena sekä kolmas elämässäni!
Niin menee vuorokausi taas toinen toisensa jälkeen. Ikäväksi kovin käy aika. Jouluaatonkin pitäisi jo olla parin päivän päästä, mutta ei kuulu tulijoita mistään, ei isää eikä äitiä, ei veljiä, ei edes susiakaan, jotta niitä saisi joutessaan napsutella.
* * * * *
Tähtien tuike kirkastuu kirkastumistaan. Lähenee puoliyö. Väsyneenä odottamiseen Aslak nukkuu taljalle tulen ääreen. Mutta tuskin hän pääsee uneen, kun jo hypähtää äkkiä pystyyn hierasee silmiään ja syöksyy kodasta ulos.