Ei kuulunut mistään!
Ikuinen hiljaisuus kaikkialla ja revontulten hiljainen ritinä ylhäällä taivaalla!
Kas! Kaukana ulvoi susi! Aslak pistäytyi kotaan, latasi pyssyn, saapui jälleen vartiopaikalleen kodan edustalle ja kuunteli…
Taas ulvoo. Nyt jo lähempänä. Porot pihalla nostavat päitään, alkavat pärskytellä sieraimiaan ja tuijottavat vavahdellen ulvonnan suuntaan, unhottaen jäkäläannoksensa rippeet.
— Älkää peljätkö porot! Kyllä Aslak teidät varjelee, puhelee poika tyynesti poroilleen.
Yhä lähempää kuuluu ulvonta. Aslak painautuu hangelle pitkäkseen, tarkaten hievahtamatta äänen kuuluntaa kohti.
Jo ilmestyy rinteelle tumma varjo. Jo toinen, kolmas, neljäs ja vielä pari lisää…
Aslakin silmä, tottunut pimeydessäkin tarkaksi näkemään, huomaa ne heti.
— Kuusi sutta, hän laskee. Kuusi vain! Ei enempää!
Varjoista erkanee yksi ja liukuu kotaa kohti. Porot pihalla seuraavat vavisten sen kulkua. Se saapuu yhä lähemmäksi, käy selvemmäksi ja pian näkee Aslak, noin sadan askeleen päässä edessään kaksi kiiluvaa silmää.