Asarias: (Kirjoittaa hieman hermostuneena paperille, sanellen samalla.) "Yksinänsä ihmisparka alkoi maata asumaan." — Eiköhän tällä tapaa sopisi alottaa. (Miettii.) Miksei! (Koomillisen haikeasti.) Oi, niin, yksinhän olen täällä kuin lehti järven jäällä. Mitenkä kumman oudot säveleet rinnassani soivat häntä, pikku Riikkaa, aatellessani. Mutta yrittää täytyy jatkaa tätä värsyä, jolla kirjeeni hänelle alotan. (Miettien.) Niin, mitenkähän tuo oikein sopisi. (Kertaa entiset säkeet.) Hm. "Siis hän ei saa olla…" Niin, mitä hän ei saa olla? Pitäisi keksiä joku tulinen loppusointu, joku fraasi, joka muistuttaa "parka"-sanaa. "Sarka"! Ei se sovi ja markka-sanassa on kaksi k:ta, eikä sitäpaitsi myöskään tähän sopisi. (Hoksaten.) No, nyt löysinkin. Arka! Siinähän se nyt ihan itsestään tulla tupsahtikin. "Siis hän ei saa olla arka, jos on yksin toisinaan." Oh, mikä lennokas runohepo minulla on, voisinpa totta vie tulla toiseksi Runebergiksi, jos ei tuota… (Näyttää sormella otsaansa.) — Varmaankin Riikan sydän heltyy, kun hän lukee tämän kirjeeni alkusoitonkin vaan. Rukkaset, jotka hän minulle eilen illalla heitti, ottaa hän varmasti takasin, sen saatte vielä nähdä. Mutta pitäisi tuota runoani vielä vähän jatkaa, olen nähkääs tullut siihen kokemukseen, että naiset pitävät runollisista kirjeistä, ja varsinkin Riika. — Voisihan toisen värsyn johtaa esim. seuraavaan tapaan: "Yksinänsä täältä muuttaa kerta tuonne tuonelaan." (Huokasee.) Niin, sinnehän sitä menemme minä ja Riikakin. — "Siis hän kyllä olla saattaa täällä yksin toisinaan". Kas siinä runo oikein "extra prima" lajia. (Lukee koko runon uudestaan, pyrskähtää ivalliseen nauruun, hermostuen.) No, mutta mitä totisesti olen kirjoittanut. Yksin, yksin, yksin on joka toisena sanana ja kuitenkin olen täyttäpäätä ollut kirjoittavanani kahdesta, itsestäni ja Riikasta. No, mutta mitä hittoa minä tässä runoilen sitten! Tiedänhän varsin hyvin, ettei Riika minusta huoli, koska tiuskasi eilen lähtiessään, etten välitä Asarias sinusta sittenkään, vaikka kultatarjottimella eteeni tuotaisiin. Ja varma olen, että se sinetti sittenkin pitää…
Kalle: (On tullut sisälle peräovesta, veittikkamainen. Mennen A:n luokse lyö häntä olalle.) No, mitä sinä veli hyvä, nyt taasen tuumailet ja murjottelet? Ahaa! Yhä vieläkö pojalla naimakuume aivoja polttaa, vaikka rukkaset saitkin niin komeasti, että koko kaupunki tietää Riikan Asariakselleen (osottaa) pitkää nenää näyttäneen. Voi sinua, kovan onnen myyrää! No, paina aisasta vaan, ehkä vielä joskus itselles siipan saatkin. Mutta kuulepa veli. Heitä nyt jo tuo Riikka mielestäsi ja ala katsella parempia ja tulisempia…
Asarias: Vai vielä tulisempia!
Kalle: No, no, kuule ensin mitä sanon. Sillä sinä aikana, kun noita lemmen leyhkäyksiä povessasi haudot, alkaa päähäsi kasvaa harmaita hiuksia (koomillisesti näyttäen) noin pitkää tuppuratukkaa, joka vie sinut…
Asarias: (Naurahtaen). Sinä olet oikein sanasi mittainen, kala todellakin. Mutta se minua sapettaa, kun aina vitsailet naimapuuhiani. Paljon parempi olisi, että antaisit minulle jonkun tepsivän neuvon, jolla…
Kalle: Jassoo, neuvon. Sitäkö oletkin odotellut? Semmoisia olisin voinut toimittaa sinulle, vaikka tusinakaupalla, jos ennemmin olisit ymmärtänyt kääntyä minun, etevän lääkärisi puoleen.
Asarias: Annappa nyt kuulua yksikin kappale sieltä tusinaluvustasi.
Kalle: Aivan yksinkertaisesti. Jos minä seisoisin sinun housuissasi ja olisin lemmen pauloissa, niin — ja jos vielä kaupan päälliseksi olisin saanut rukkaset — niin viisi minä välittäisin. Panisin naimailmoituksen sanomalehteen, jossa kuuluttaisin, että ne immet, jotka haluaisivat elämän sulostuttajaa, olkoot hyvät ja lähettäkööt tähän ilmoitukseen vastauksen, ynnä valokuvan ja 5 mk rahaa, no tuota viimemainittua ei sinun kannattaisi siihen lisätä, rikas kun olet. (Its.) Minulle se viitonen olisi tervetullut! Saa nähdä ansaitsenko tässä pelissä sen.
Asarias: Luulisitko, että siten pääsisin niinkuin sanotaan akottumaan, sillä se on minun nykyinen "periaatteeni".
Kalle: Aivan varmasti. Kyllähän ihmiset katsovat tuommoista menoa liian epäsympatisesti, mutta viisi me välitämme heidän lörpötyksistään, kunhan sinä vaan saat aviosiipan (Its.) ja minä viitosen.