Kalle: (Tytön puvussa.) Hyvää iltaa. Asuuko tässä nimimerkki A.K., jolla oli ilmoitus tämän päivän lehdessä. Suokaa anteeksi. Tulin tapaamaan herraa persoonallisesti, minulla kun ei sattunut olemaan kirjoitusvehkeitä kotona. (Aina kun Asarias ei huomaa, tekee ilveitään.) Nimeni on Anna Aisa, ent. kotiopettajatar.
Asarias: (Hämmentyneenä.) Vai niin. Suokaa anteeksi. Mistä olette kotosin ja kuinka vanha jo olette, sillä olisihan hauska tietää… (Syrjään.) Kerrassaan hurmaava nuori neito!
Kalle: Olen naapuripitäjästä. Ensi toukokuussa täytän 25. Minä pelkään niin vanhan piian aikakautta, että päätin oikein tulla teitä läheltä katsomaan.
Asarias: (Syrjään.) Tavattoman suorasanainen hän on, melkein kuin Riikkakin. (K:lle.) Niinkö todellakin. Mutta olkaa niin hyvä Anna (syrjään) -ni. — Käykää tänne istumaan, niin saamme tehdä lähempää tuttavuutta. Katsokaa (lähentelee tuon tuostakin) minä olen jo kauvan kaivannut — —
Kalle: (Syrjään.) Ettei vaan tuntisi, että haisen tupakalle.
Asarias: — — sellaista elämän toveria, jonka kanssa voisin jakaa ilot ja surut, sillä sellaisia, herra paratkoon, on tällaisella vanhaksi pojaksi tulijalla.
Kalle: (Syrjään.) Sen kyllä uskon. (A:lle.) Niin kai, niin kai.
Asarias: (Syrjään.) Mitenkä kiipelissä hänelle puhettani jatkaisin. (K:lle.) Anteeksi…
Kalle: (Kiemalllen.) Ei mitään anteeksi pyyntöjä. Tiedänhän minä, että olette kunnon mies. Minulla kun sattuu olemaan kiire, niin…
Asarias: Ai, anteeksi. Minähän vallan unohdin, mistä oli kysymys. (Syrjään.) Mutta sanokaa, hyvät ihmiset, mitä minä hänelle sanoisin. (K:lle.) Niin, olkaa hyvä ja istukaa.