Ja yhä vaan alkoi sakeammat
sanat sinkoilla ja soida…
Sitä kaikkea oikein hävettää
näin lehtiin referoida.

Ja siitä on paras ihan vaieta,
mitä tehtiin vielä muuta.
Vaan totuushan ei pala! — paikalle
jäi monta leukaluuta.

LAHORASTAS JA RÄKÄTTIRASTAS

Lahorastas metsässä laulupuullaan
se lauloi Jumalan suomalla suullaan.

Koko kuulaan keväisen yön ja ehtoon
sen sävelet soi ja satoi lehtoon.

Mut ottipas parvessa kuulijakuoron
nuor' räkättirastas myös suunvuoron.

Ja arvostelunsa se juoksutti julki,
näin viisaina, vuolaina sen sanat kulki:

»No jaa, miksei! Kyllä serkkukin laulaa!
Kukin tietysti laulaa kuinka on kaulaa!

On heleänlainen jo pianissimo,
mut vahveta paljon saa fortissimo.

On sijoitus heikko ja tukea puuttuu,
taka-äänet ne vielä kurkkuhun juuttuu.