MONT BLANC'ILLA
Pään päällä taivas kylmä, iäinen.
Vain huippuja ja vuoren jyrkänteitä,
jääkenttäin kuiluun-syökseviä teitä,
vain kimallusta lumi-aavojen.
Vuostuhat tääll' on hetken rahtunen.
Ain tuuli samoja soi säveleitä.
Te ootte olleet ammoin ennen meitä,
viel' ootte, vuoret, jälkeen ihmisen.
Miss' ovat ihmistyöt — ne tänne tuokaa!
Ne hukkuvat, kun vuoret kerran huokaa,
ne särkyvät kuin kupla haurahin.
Maan riemu, tuska vain on vuorten unta.
Ne katoaa, kun päättyy uneksunta
ja vuorten-päivä paistaa huippuihin.
PISARAN LAULU
Olin hetken. Pois olin tuokiossa — meren helmaan heityin mitattomaan. Minä onnellinen! Sain auringossa ma hetken kuvastaa taivaan ja maan.
MERENKÄVIJÄ
Vaahtojen pärskyvä, valkea vyö purtesi laitaan rytmiä lyö. Eespäin! Voita! — tai meri sun surmaa. Purjeet vapisevat taistelun hurmaa. Eespäin kuohujen kamppailuun, ahmaa aalto jo purtes puun peittäen kuiluun vihrein vuorin! Terästä on ranteet rattaassa ruorin!
Veikö sun aalto ja alleen kaas? Hei, sotaratsuna nousevi taas purtesi harjalle villin vahdon! Voima sun rantees teräksisen tahdon kuohut ja kurimot voittaa voi. Voittaja, virttäsi raikuin soi tuulten ja kuohujen kannel raikas. Eespäin! vuorenvahva on taikas.