Kuin aroin aavistuksin kaislat häilyy, kun raukee rantaan viri viimeinen, viel' yli kaukaisinten salmien kuin kultavana päivänpurren säilyy.
Mun on kuin hetkeks vaikeneis ja nukkuis mun sydämein. Ja on kuin haipuis, hukkuis se kuultoon, sineen, iäisyytehen…
kuin kanssa iäisen jo yhtä oisin. Mun on kuin kaikesta nyt kiittää voisin, ma mitä sain ja mitä saanut en.
SALADDIN
Lepäs kuolevana teltassaan jo suuri Saladdin, joka taiston ja voiton hekkumaan vei joukot Allahin.
Joka Egyptin löi ja Syyrian,
oli sodassa voittamaton,
jonka nimen ja sankarikunnian
runo vie tarun loistohon.
Lepäs kuolevana teltassaan
jo suuri Saladdin
ja taisteli viime taisteluaan
yön katsoin tähtihin.
Ja kun kalpeni tähdet, tullehen
tuns hetkensä valtias,
luo aseenkantajan murheisen
käsi viittoi kalvakas.
»Minä lähden; käärinliinani mun»,
soi ääni hiljaisin,
»veli, hulmuamaan pane peitsees sun
ja huuda leirihin:
»Tämän kaikesta loistosta, voitoistaan ja aarteist' Egyptin, tämän yksin hautaan kerallaan vie suuri Saladdin»