VELI KUOLEMA sanoi: »Olet minun, sua kuljetan ja vien. Mistä tulet — olen takana sinun, mihin menet — olen päässä tien»
Näin kerran sydämelleni,
veli kuolema, kuiskasit mun.
Yli tuskaini, riemujeni
siit' asti nään varjos sun.
Veli kuolema, siitä asti näen elämän kauniimmin. Näen valot kirkkahasti ja varjot syvemmin.
KUN KERRAN HETKENI MUN TULLUT ON…
Kun kerran hetkeni mun tullut on ja äänet maan mun korvissani raukee, kun tuntemattomahan portit aukee ja edessäni tie on paluuton, —
mik' onni silloin syömmessäni lie, mi kutsuneekin rauha ihanasti, niin varmaan viipyen ja verkkaisasti mun tieni täältä viime kerran vie.
Ja varmaan niinkuin kaukaa hyväillen
mun viime katseheni silloin kohtaa
sen tienoon, joka kirkkautta hohtaa
mun muistoissani unten etäisten,
ja kohtaa — siunauksin, kiitoksin — sen talon, joka kukkain lumeen hukkuu, ja vanhan puiston, joka yössä nukkuu, miss' itki kerran onni ihanin.
SUVI-YÖNÄ
Jo yli maan ja vetten siinnon päilyy kuin sinisillat illan terhenen ja puunto pilvein, kuulto koivujen kuin unet armaat vetten vyössä väilyy.