Suli sentään sydän Pietarin.
— Sun vilu on! tulehan kuitenkin,
ota viittani, veli — tähän istuos
sun kunnes ratkee kohtalos.
Kävi sisään soittoniekka Maan.
Hän katsoi ympäri kummissaan.
— Pyhä Pietari, äänsi hän, loppumaton
tää valo niin tuttua jostain on!
Mut missä sen ihanuuden näin …?
Nyt muistan: unissain, sydämessäin!
Ja mikä on laulu, mi helisten soi —
mitä kaukaista mulle se mieleen toi?
Nyt tiedän: kaunein kaipauksein
sitä helisi omalle sydämellein,
sitä aavistin, sitä etsin, hain,
oli tuska ja riemu se sielussain —
sille koskaan säveltä löytänyt en…
Nyt vihdoin, oi vihdoin ma kuulen sen!
Hymys Pietari hymyin valoisin.
— Ole tervetullut kotihin!