Voi, päivä peittää silmänsä nyt varhain
ja maa ja metsä kauhuissaan on nyt,
voi, valo sammunut on tähtitarhain
ja merten valitus on yltynyt.
Hän oli sielultansa ylväin, parhain,
mi koskaan vaimosta on syntynyt.
Ei koskaan lapsia oo tuskain, harhain
kuin hän maan päällä kukaan lempinyt.
Ja hänet pettivät he, hänet möivät
ja häntä pilkkasivat, häntä löivät
ja armaat silmät peittyi kyynelein.
Ja hänet raastivat he Golgatalle.
Hän nääntyi tuskan toivottoman alle.
Hän kuoli yksin keskeen ryövärein.
MARTYYRIT.
"Ne pieskää!" huusi raivoissansa kansa,
"ne syöskää revittäviks petojen!"
Mut nöyrinä ne kulki vaieten
kuin hiljaisissa rukouksissansa.
Ja pedot kiljui verenhimossansa
ja kyyristyivät hyökkäyksehen
ja syöksi yli äitein, vanhusten.
He hymysivät anteeksantoansa.
Ja Herran kaupungista valkeasta
he näki suurta unta sieluissaan:
sen kadut kullasta on puhtahasta,
ei siellä päivä laske milloinkaan,
ja suvisien tuulten huminasta
soi uudet virret unten uuden maan.