VANGITTU KOTKA.
Se liikkumatta istuu paikallansa
ja taivaan sineen kauas tuijottaa,
ja sitä painaa suru niinkuin vuori
ja epätoivo mykkä ahdistaa.
Se näkee unta vapaudestaan
ja autuudesta karun alppimaan.
Se ajan muistaa, jolloin vapahana
se nousi silmänkantamattomiin,
ja siipi kantoi, katse oli kirkas
ja sydän sykki väkevänä niin,
se näki allaan pienen, pienen maan…
se oli kuningas — nyt orja vaan.
Voi kuningasta, joka orjaks joutuu,
on ikuisesti sairas sydän sen.
Mut tuskaansa se valita ei koskaan.
Ja päivät vierii vitkaan eellehen…
se liikkumatta istuu paikallaan
ja näkee unta vapaudestaan.
SYTYTÄ TÄHDET!
Sytytä tähdet niille,
jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä
eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee,
nousee uudestaan,
joita on monta, monta
yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille
yöhön välkkymään,
joiden taistelua
nää ei yksikään.
NÄKY.
Kas, immet hymyy kukat kutreillansa,
soi kevyt tahti tanssisäveleen,
ja sadat sähköt tuhlaa loistettansa
ja riemun viini tulvii sydämeen.