Kuoleman suureen, autioon maahan nuorena mennyt oot, — nuorena mennyttä haavat haudalla iäti murehtikoot.
Sammui rusko sun aamujes taivaan sammui hymyissään, — päivää, mi noussut ei koskaan, kaste iäti itkekään.
Saavu et jälleen, kuinka jos kutsun, kuinka jos vuottanut oon. Kirkkaudesta niin kirkkauteen sun henkes vaeltakoon!
Kerran, ah kerran on kaartuva päivä multaan kirkkomaan. Suuressa rauhassa mullan alla kerran kohdataan.
SALAMANTERI-SYDÄN
Niin leimuten, niin loimuten mun yli liekki lyö ja säkeninä säihkyen se sydäntäni syö.
Ja kerran minut tuhoaa se tulin hulmuvin, mut tulta kaikki-polttavaa rakastan sittenkin.
EKSYNYT LINTU.
Se väristen lensi mun luokseni, kuin tuskassa turvaa anoin, sen silmissä suru oli pohjaton, jota ei voi sanoa sanoin.
Se oli niin sairas ja väsynyt ja joutunut hätään suureen, sen katse kuin armoa rukoili kun kuoli se jalkaini juureen.