Niin, äiti! Aaro oli aivan unhottanut, vaikka äsken olivat niin odottaneet. Juoksujalkaa Aaro vihlasi kotiin.
Äiti oli kotona, ja Erri oli parhaillaan jauhattelemassa kirkkotulijaisia, valkoista vehnäskimpaletta.
Aarollekin kaivoi äiti nyytistään. Ja illallista syödessä saivat lapset äidin säästämää eväspannurieskaa, kirkon kellon kuulumaa.
Äiti kuori iltasella pytyt valmiiksi, että aamulla olisi sitten joutuisampi kirnuta ennen työhön lähtöä, sinne Lemperin kuokokselle.
Vihdoin mentiin nukkumaan. Äiti rupesi sänkyyn ja Aaro siskonsa kanssa lattialle.
Kun Aaro oli jo hetkisen nukkunut, heräsi hän ja kuuli puheen turinata. Isä oli tullut kotiin ja kuului juonittelevan äidille tavallisella tavallaan. Oli aina vähän aikaa vaiti ja sitten alkoi jurista, kiihtyi juristessaan ja huippuun päästyään hiljeni taas, piti sitten pienen väliajan ja alkoi jurista uudelleen.
— Voi, nukuhan pois, kuului äiti sanovan.
— Mutta eikös se ole parempi sanoa? vastasi isä.
— Tottapahan aamulla löytyvät.
Aaro nukkui, mutta kuin unessa kuului hänen korvaansa kauvan aikaa isän juonittelu.