Aaro oli sieltä jo vetänyt pois rahakukkaron.
Isä oli hyvin vihainen, juonitteli kauvan aikaa, kuitenkin niin hiljaa, etteivät muut heräisi ja kuulisi.
— Eihän isäkään antanut venäläiselle pois naskalikääröä, uskalsi Aaro vihdoin sanoa.
Isä vaikeni.
— Oma löydetty, vieras varastettu, sanoi hän vihdoin ja nukkui. Huomenna sattui salvoksella ikävä onnettomuus. Kun isä nosti hirren päätä salvoksen nurkalle, sattuikin hirsi vierähtämään nurkalta pois ja putosi isän jalalle.
— Ota hirsi pois! huusi isä tuskaisena, kun Aaro hädissään ei osannut mitään tehdä.
Aaro kiirehti hirttä vieryttämään.
Isän sääriluu oli katkennut poikki.
Naapurin isäntää pidettiin tämmöisten jäsenvikojen lääkärinä, ja hänet haettiin apuun. Hän väänteli ja rusenteli jalkaa jos minne päin isän huutaessa. Vihdoin näytti se hänestä tarpeeksi suoralta, ja hän köysi isot, paksut puupalikat jalan kahden puolen.
Koko kevännä ei isä kyennyt vuoteesta liikahtamaan. Aaro ei silloin paljoa töistä välittänyt. Menihän kuitenkin aina pois siitä näkösältä työpaikalleen, Lemperin halkometsään. Mutta sieltä hän pujahti läheiseen mökkiin siksi, kunnes joutui syönnin aika.