Mies otti vyön epäkehtoisesti käteensä ja silmäili siihen. Ojensi sitten pojalleen.
— Anna hänelle kantura.
Poika kävi hakemassa leivän puolikkaan.
— Annetaanko tämä?
— Anna hänelle.
Aaro kiitti oikein nöyrällä äänellä ja pujahti ulos. Kun hän vähän matkaa oli kulkenut tietä, ei hänellä ollut enää mitään leivän puoliskosta.
Vähän ajan perästä rupesi niin kovasti raukaisemaan, että täytyi mennä metsään lepäämään. Heittäytyi sinne nurmikolle tuuhean lepikon reunaan. Päivä paistoi siihen niin lämpimästi ja nurmikossa surisi muutama syksyinen, veltto kärpänen.
Aaro otti oikein pitkät unet. Herätessä tuntui raukaisevan melkein enemmän kuin nukkumaan ruvetessa. Mutta aurinko oli jo aivan laskuaan lähellä, ja rupesi huolettamaan yösijan etsiminen.
Kun oli vähäsen matkaa kävellyt, oli tienvarressa vakavannäköinen talo. Aaro pyrki yöksi ja sitten alkoi kysellä leikkuutyötäkin.
Kuului olevan työtä, kun vaan on miestä tekemään.