Aamulla aikoi Aaro käydä pyrkimässä laivaan, ensiksikin tuohon suureen, joka tuolta tulla pauhasi, näkyen kuin kuningas muiden purjelaivojen keskeltä, jotka oksattomana hongikkona täyttivät laajalle kaupungin sataman.
Mutta nyt täytyi lähteä yösijaa etsimään. Sinne meni hän, jossa oli ennenkin saanut nukkua, erään työmiehen asunnossa, uunin juurella.
— Saatkin nyt mennä jo etsimään yösijaasi muualta, sanoi työmiehen vaimo.
Aaron täytyi tyytyä. Monesta paikasta kävi hän kysymässä, mutta kaikkialta vastattiin ynseästi:
— Ei meille sovi. Vihdoin alkoi jo ilta pimetä.
Ihmiset asettuivat nukkumaan ja sulkivat ovensa.
Kauvan vielä käveltyään pistäytyi Aaro pienestä portista pihaan. Lähinnä porttia oleva ulko-ovi oli avoinna ja siitä pistäytyi hän eteiseen. Mutta kyökin ovi oli kiini.
Hän painautui lattialle ja koetti nukkua, mutta siinä tuli niin kylmä, että täytyi taasen lähteä taipaleelle.
Pihan perällä oli pieni rakennus, näytti niin työmiesten asunnolta. Aaro koetti ovea ja se aukeni. Samoin aukeni toinenkin ovi.
Sisällä oli pimeä, mutta sieltä lemahti niin suloinen lämpimä vastaan. Parista kolmesta kohdasta kuului nukkuvain sihisevää hengitystä.