Poliisikonttoorissa oli toinen poliisi, jonka kanssa Aaron kuljettaja tiukkoi Aaroa tunnustamaan, mutta Aaro väitti vaan takkia omakseen.
Mutta sitten poliisikonttoorilla vahdissa oleva poliisi näytti muistavan jotakin ja sanoi huomionsa hiljaa Aaron tuojalle.
— Ehkäpä, vastasi siviilipukuinen.
Vahtipoliisi meni huoneen keskellä olevan pöydän ääreen selailemaan suurta mustakantista kirjaa. Väliin vilkasi hän Aaroon ja väliin kirjaansa, sitten nyökäytti hyväksyvästi päätänsä ja meni välinpitämättömän näköisenä puiselle sohvalle istumaan.
Siviilipukuinen tähtäsi tarkasti Aaron kasvoihin ja kysäsi:
— Tunnettekos erästä isäntä Kuosmasta S—n pitäjäässä?
Aaron päähän syöksähti veri, että se näytti tahtovan aivan pisaroina kasvoista tipahdella. Vaalean ja punaisen sekasotkuna väreilivät hänen kasvonsa. Lattia tuntui huojahtelevan hänen allansa eikä hän osannut muuta kuin ykistä mitään sanaa suustansa saamatta.
— Kashan vaan! Tuttupas se näyttää olevan. Ehkäpä tunnette sepänkin, joka poloinen hänen työssään ollessaan kuuluu menettäneen vaatteensa.
— Mistä te sen tiedätte?
Aarolta pääsi tuo hämmästynyt kysymys aivan tietämättään.