Kauhavan poika.
(Savolaisen matkahavainto).
Juna tuli Kauhavan asemalle hihkuen, puhkuellen. Kauhavan poikia astui parvi vaunuun huudahdellen.
Kaikk' oli vahvoja niinkuin karhut,
kaikk' oli ryyppypäissä.
Kaikki ne mellasti myrskyn lailla,
yks oli ylimmäissä.
"En ole" — lauleli parhain poika —
"kasvoilla kaunistettu,
vaan olen voimalla, uljaalla luonnolla,
riemulla reimastettu."
"Hei vaan! Laulaen —." Vaunuun astui
junan kuljettaja,
muistutti poikia vakavasti,
ett' olis riemulla raja.
"Hei vaan!" hoilasi parhain poika.
"Kuuleeko laulua kukaan?
Paljo on poikia, yks vain tohtii
huilata mielensä mukaan."
"Kuules" — kumppanit kuiskuttivat —
"joudumme kenties linnaan." —
"Hei, ylös lennätte! Sinne jos mennään,
menkäämme uljahinnaan!"
"Huima mä olen, mut tahdon tulla
huimaa huimemmaksi.
Hei vaan! Henttuni hienonen kelpaa
huimankin hoitajaksi."
Huutajan vastassa vaunussa istui
äitinen nuori ja hellä,
koitteli lastansa itkeväistä
vaalia, viihdytellä.