Kuusen lehviltä kevään lämmin
sulaa talven lunta.
Todenkin uudesti kirkkahana
löytävi ihmiskunta.
Niinkuin kummulla uusia lehviä kukkivi aarnikuusi, niin tosi, vaikka on ainovanha, alati siltä on uusi.
Valhe ja totuus.
Valhe se loistoa, kiiltoa etsii, yllensä verhovi välkkyvät vaipat, jotta se tenhoisi ihmisten silmät, etteivät huomaisi sen sisäpuolta kuinka se tyhjä ja ontto on.
Totuus kuortansa kelsiä koittaa, yltänsä riisuvi mutkaisat muodot, niin että silmämme selvemmin nähdä voisivat puhtaalta sen sisäpuolta suuret ja kirkkaat helmyet.
Turhia kysymyksiä.
Miksikä alati maailmassa vaihtuvi yö ja päivä? Miksikä verhona totuudenkin väihkyvi valheen häivä?
Miksikä hyvänkin ympärillä
on niin paljo pahaa?
Miksikä särkynyt sekasorto
sydänten sointua sahaa? —
Vaiti! Turhaan tuhat kertaa teen nämä kysymykset. Ei pysty juuriin olemuksen älyni yllätykset.
Oikeus.