— Tietysti toki.
— Nuorisoseura polttaa kokkoa tuolla lahden pohjukassa. Tässä olisi minun, esimiehen, siellä puhuttavakin, mutta ehkäpä nyt sinä… Niin, sinun kirjeesihän on ollut vastaamatta, puolitiehen sitä on kirjoitettu, vaan enhän, herra paratkoon, koskaan jouda saamaan kerralla loppuun alotettua kirjettä.
Kylvettyä ja syötyä läksimme kokolle.
— Ja että sinä sentään tulit, puhui hän tiellä mennessämme. Ajatteleppas, miltä minusta tuntui ensimmältä opistosta tultua tänne — vaikka täisinhän siitä silloin kirjoittaa. — Ei mitään henkistä elämätä, eikä edes ketään, jolle olisi saanut sydämmensä kuohuja purkaa. Luulin jo, että täytyy heretä elämästä, lyödä rukkaset lautaan. Sitten rupesin puuhaamaan nuorisoseuraa, se sai ivaa osakseen, harvat siihen tulivat, eivätkä nekään mistään välittäneet, kulkivat vaan korttisakeissa ja yöjalassa tutulla tavallaan, ja muut sanoivat, että "niinpä nuo tekevät nuorisoseuran jäsenetkin." Vanhat alkoivat seuraamme vihata jo alussa, sanoen sen syyksi kortinlyöntiä, yöjuoksua ja muita. Kansakoululla emme saaneet pitää kokouksiammekaan, opettaja pysyi kaukana pyrinnöistämme ja halveksien nauroi. Ei mitään apua, minä vain yksin johtamassa, joka itsekin johtajaa kaipasin. Puolikymmentä nuorukaista tarttui paremmin runkoon, usein pidimme kokouksia ainoastaan heidän kesken. Syksykesäksi saimme iltaman ja vähillä tuloilla ostimme kirjoja. Niitä olen houkutellut lukemaan ja kiskonut mukaan nuorisoa. Viitisenkymmentä jäsentä jo on, joukossa oikein hartaita ja innokkaitakin, joshan enimmät toimintaan katsoen ovatkin ainoastaan joukon jatkona. Mutta onhan seurastamme ainakin se etu, että on jotakin elämätä, edes tilaisuutta elämälle.
Hän lämpeni, aivan tulistui puhuessaan, ja hänen silmistään loisti tuo tuttu, pirteä kirkkaus.
Kokolla oli jo paljon kyläläisiä koolla. Risukasa sytytettiin ja liekit liehuivat iltaöistä taivasta kohden. Otto piti puheen riutuvien hiilien ääressä, puhui terävästi ja elävästi, ja totisena joukko kuunteli. Luettiin seuran sanomalehti, jossa oli muun ohella parikin Oton tekemää runoa, yksinkertaisia mutta hehkuvia herätyshuudahduksia.
Juhannuksen jälkeisenä aamuna erosimme. Hänen silmänsä kimaltelivat kosteina, kun hän otti suitset ja läksi haasta hevosta hakemaan. Mutta mennessäni minä ajattelin, että jos jokainen hänen tavallansa tekisi minkä voi, niin meidän olisi helppo synkimmistäkin seuduista saada kansa kulkemaan valoa kohden.