Orjat kuiskivat keskenänsä — — kohta jo ryömivät polvillansa.
"Ruhtinaamme! Käskijämme!
Ollos ruhtinas käskijämme!"
pyysivät orjat polvillansa.
"Kukin olkoon ruhtinaana oman itsensä ylitse!" vastasi Mikko Mieheläinen.
Suorina, silmin loistavaisin, ensin hieman hämillänsä, orjat nousivat polviltansa; kohta jo laululle sulivat, lauloivat vapauden laulun elonsa entisen ajalta, jolloinka jokainen urho vapaudessa vaelsi.
"Missä on hengetär luonnonlämmön, impi auringon ihainen, jonka mä maahisen vallasta päästin, mut taas vietihin väkisin?"
"Tornissa vankina… telkimet vahvat…" kuului ääniä kansan suusta.
Mikko läksi ja telkimet murti, päästi immen vankeudesta, johon oli joutunut, kun ei mennyt vuoren vääntäjän puolisoksi.
"Iloni ja onneni ainokainen, terve tultua tyköni!" lausui Mikko Mieheläinen.
"Olen sinun ja samalla kaikkien ilo ja onni", vastasi hengetär luonnonlämmön.
Tuhansin tulivat kansanjoukot,
kumpuhun kumartelivat.