Kohta hän kääntyi kiihkoisasti puoleen johtajan aatteenvirran, kuiskien korvaan neuvoksensa.
Kunnes johtaja aatteenvirran kansaan kääntyi, käskien lausui:
"Orjat! Ilkiö äsken tullut, yhteiskuntamme vainolainen, kiinni pankaa, tyrmään viekää, kunnes kuuluu tuomionsa!"
Tuhansin tarrasi orjalauma kohden Mikko Mieheläistä.
Mikko seisoi paikallansa, varttansa väräyttämättä, niinkuin jättihongan runko, jonka juurella vesoja tuulen puuskat tutjuttavat.
Mikko seisoi paikallansa, nyrkkiä näytti ja nyrkkiä käytti, ken tuli uhkaten lähelle liian; kertaiskulla kymmenen kaatui, satoja suistaen kaatuessansa.
Pimeänä pilvenä orjalaumat kävivät kähmäten miestä kohden kaikki ne kaatuivat kolisten maan rujoiksi, puun lahoiksi. Aukea ain' oli avara piiri miehen kämmenen kääntyvillä.
Kun oli kaatanut kiinni käyvät eik' ollut toisilla uskallusta enää johtajan käskyjä kuulla, lausui Mikko Mieheläinen:
"Minä olen kaivanut vuoren kullat, vaikka ne petturit myötään veivät: kullat ja kultaa kalliimmankin. Nyt on saapunut koston tunti."
Lausui, astui istuimen luoksi, murskasi vääntäjän vallanvuoren, kaatoi johtajan aatteenvirran.