Oli lääkäri kaikki jo katsellut kotikaupungin kaunokaiset. Ne oli niin hienot ja valkoset vaan tyhjät ja turhamaiset. Sulosuina ne saattivat lepertää, mut rintahan lämpöä henkevää ei syttynyt kestään heistä.
Siks lääkäri istui yksikseen kesäkartanon kammarissa. Hän katseli leikkiä lahden veen, valon välkettä lainosissa. Emännöitsijä silloin sisään saa ja kutsuvi vierasta vartoavaa heti hiukkasen haastattamaan.
IV.
Oli ulkona laiha ja ryppyinen mies verhossa ryysyisessä. Suru, huoli ja nöyryys heijastui sen silmien syvyydessä.
Hän läähätti:
"Tyttöni sairastaa ihan kielissä kylmän kuolon! Hyvä herra, te tulkaa ja auttakaa, maja kaupungin laidassa tuoll' on."
"Miks ette te saapunut ennemmin, kun viel' olin kaupungissa?"
"Olin työssä."
"Ja onko hän heikkokin?"
"Ihan kuoleman kourauksissa."