Kolmanna päivänä nähtiin Mikko
nousseeksi täyteen miehen mittaan.
Taatto toimitti poikansa työhön,
hongikon hirsien kaadantaan.
Taattonsa hevosen valjasti Mikko. Metsään meni hän kirvehettä, vaan ei neuvoton sentään ollut: kourin hän kaateli suuret hongat, hamppuna nyhti ne juuriltansa, kaateli, raateli kaiken metsän, puut löi kuormaksi oksinensa. Huimasi hepoa. Se rynnäten kiskoi, katkoi aisat ja valjaat rikkoi. Reki ei liikkunut paikaltansa.
Suuttui Mikko. Hän hevosen riisui, heitti sen heittiön kuorman päälle, tarmolla tarrasi aisojen tynkiin. Ryski ja räiskyi murrokko metsä, kannokko kaatui ja veräjät särkyi suuren kuorman kulkiessa. Kymmenen kulkijan puhdilla Mikko saapui taattonsa kartanolle.
Synkeä kauhistus valtasi vanhat nähdessä tällaista voimantyötä. Noitui taatto ja äiti itki, pyyteli äiti ja taatto käski Mikkoa menemään mieronteille.
Mikko läksi. Pitkin tietä synkin aatoksin hän astui, kulki matkat, kulki mutkat, kulki koukut kolmannetkin työn ja leivän etsinnässä.
Suolia kaiversi karvas nälkä.
Muudanna päivännä kulkija saapui
nurminiitylle aukealle.
Siell' oli virtoja ristiin rastiin,
virtoja pitkin, enimmän poikin.
Virtojen keskellä seisoi miehyt
ryppykulma ja kaukokatse.