Mikko nyökkäsi äänetönnä.
Neuvoi johtaja aatteenvirran, käski vääntäjä vallanvuoren, työn teki Mikko Mieheläinen: laittoi ankaran raippaköyden.
Köyden silmussa laskivat toiset miehen pohjaan synkän kuilun.
Pohjalla käytävä kummanlainen ullotti yössä. Miehevä Mikko astui käytävän toiseen päähän. Ovi oli vastassa lukkoon lyöty. Mikko sen mursi ja astui sisään.
Siell' oli huone huikean suuri,
huoneessa kiiltävät kultakätköt.
Aarretten keskellä istui impi,
istui yksin ja itkusilmin.
Immen silmissä itkevissä kimmelsi kirkkaus aurinkoisen, poskissa kaihon kalvamissa helotti punerrus huomenkoiton, kutrit kuulsivat kiemuraiset kuin veden kalvossa päivänsäteet, vartalo nuorekas norjana notkui kuin suvituulessa nuori nurmi.
"Minä olen Mikko Mieheläinen",
kuiskasi punehtuen äsken tullut.
"Minä olen hengetär luonnonlämmön",
hellästi hymyten vastasi impi.
"Urhoni, kuinka sä tohdit tänne, jossa sun turmion kurimus nielee?" jatkoi hengetär luonnonlämmön.