Papillisten toimiensa lomassa hän sentään sai aikaa silloin tällöin pistäytyä väentupaan, jossa naiset istuivat käsitöidensä ääressä. Miten se lie niin sukeutunutkaan, mutta hänelle tuli aina tavaksi istuutua juuri pienen peräikkunan poskeen, jonka edessä Marketta kutoi pitsiään.
Toimekas ja taitava oli Marketta pitsinkudonnassa, raumalaisten erikoisessa taitoaskareessa, jonka perintätieto kertoi heidän aikoinaan harmaaveljien välityksellä oppineen. Mutta aivan erityisellä vikevyydellä ja näppäryydellä alkoivat hänen sormensa liikkua, kun Martti herra istuutui siihen viereen ja jykevän leikillisesti kyseli taiteen salaisuuksia. Marketta saattoi väliin aivan vilkastua hänelle vastaillessaan, jopa herahtaa hymysuiseen leikinlaskuunkin.
Martti herralle tuli tavaksi saapua yhä useammin siihen istumaan. Ja äiti, joka värttinänsä äärestä loi heihin tuontuostaankin katseensa, oli havaitsevinaan, että ennen pitkää Martti herran saapuessa Marketan poskille aina ilmestyi omituinen vieno hehku. Olipa hän lopulta huomaavinaan Martti papinkin poskilla lämpimämmän vivahduksen, milloin hän siinä istui. Ja Marketta puolestaan oli havaitsevinaan äitinsä äänensävyssä, milloin tämä puuttui Martti herran kera puheihin, jotakin pinnistetyn herraskaista, joka oli äidissä uutta ja outoa muistutti luostarissa asuvan papinlesken puhetapoja. Vaistomaisesti Marketta tunsi, mitä tämä herrassäädyn lähenteleleminen merkitsi, ja hymyili onnesta salavihkaan sydämessään.
Paljoa eivät Martti ja Marketta puhelleet keskenään, ykskantaan vain silloin tällöin sanasen vaihtoivat. Muistuttivat toisilleen jotakin pikku tapahtumaa tai seikkaa niiltä ajoilta, jolloin Martti oli Raumalla käynyt harmaaveljien koulua, tai Martti kertoi jonkun pikku tapahtuman ja piirteen matkoiltaan seurakuntalaistensa luo maalle. Vähitellen alkoivat he tehdä iltaisin pieniä kävelyretkiäkin ympäristöön tai laskettivat purjepurrella saaristoon, mutta pieniin huomautuksiin pitkin väliajoin rajoittui tällöinkin heidän keskustelunsa.
Mutta yhä hartaammin he kiintyivät toisiinsa. Heidän luonteidensa jäykkä tasaisuus, jossa suhteessa syrjäinenkin heti ensi silmäyksellä saattoi huomata heissä yhtäläisyyttä, heidät alkuaan lienee vetänyt lähentelemään toisiaan. Mutta Martti herran luja tarmo, jolle hänen papillinen auktoriteettinsa antoi vielä erityisen tehon, vaikutti Markettaan alistavasti, nöyrryttävästi ja pehmittävästi, niin että hänen esiintymisensä yleensä alkoi muuttua hieman notkeammaksi ja eloisammaksi. Vähitellen hän alkoi muodostella pukujaankin, niin että hänen litteähkö vartalonsa sai sulavamman pyöreyden. Tyynestä tasaisuudestaan hän ei tietysti päässyt, mutta tasaisuutta verhoamaan tuli sellainen nuortea ja lämmin vivahdus, että hän tuntui katsojasta aivan suloisen kodikkaalta.
Ja merkillistä! Tämä nuorteus ja lämpö heijasti hänestä Martti herraankin, niin että lakipapin miltei luisen tarmokkaille, mutta pyöreähköille kasvoille tuli tuntehikkaampi, miltei runollinen leima.
Eräänä lauantaina illansuussa olivat he jälleen tehneet purjehdusretken saaristoon. Ja kun he sieltä palasivat, näki äiti tyttärensä silmistä hohtavan oudon riemun, joka oli niin syvä, että silmät punersivat kuin itkeneellä. Ihmeissään katseli äiti tätä silmien kirkasta kosteutta ja aavisti riemumielin, että jotakin ratkaisevaa oli tapahtunut tai oli heti tapahtumaisillaan.
Samana iltana kutsui Martti herra Henrik vanhuksen toiseen tupaan. Hyvän aikaa he siellä puhelivat, ja sitten ei Martti herra liikahtanut enää huoneestaan koko iltana. Mutta Henrik vanhus myhäili, käveli ja myhäili, kohteli Marketta tytärtään kunnioittavasti kuin mitäkin vallasnaista, ja kuiskasi salavihkaan Martta muorille, että huomenna kirkonmenojen jälkeen vietettäisiin kihlajaiset kaikkien laillisten muotojen mukaan.
Sunnuntaina kirkossa ihmettelivät seurakuntalaiset sitä harvinaista sointua, hopean helähdystä, henkevää humahdusta, joka oli nuoren Martti papin äänessä hänen messutessaan. Ja hänen saarnassaankin oli tänään melkein profeetallista lennokkuutta, vaikka ne tavallisesti tahtoivat olla aivan kuivan järkeviä.
Mutta kirkonmenojen jälkeen saapui Pakilaan kaksitoista kutsuvierasta, kuusi kylän arvokkainta porvaria emäntineen. Se oli kaupunginlain säätämä luku todistajia, joiden läsnäollessa kihlaus oli tapahtuva. Ja nyt pyysi Martti herra virallisen juhlallisesti Markettaa puolisokseen ja yhtä virallisen juhlallisesti antoi Henrik vanhus isällisen suostumuksensa. Sitten Martti herra painoi Marketan nimettömään sormuksen, ja kaiken tapahtuneen vahvistukseksi juotiin kihlajaisoluet.