— Hyvä, virkkoi kuningas. Hän saa määräykseni. Ja kaikessa tapauksessa toimittakoon niin, että kesällä hyvin tulevat menestymään suunnitellut suuret markkinat, joille vieraat kauppamiehet on jo kutsuttu.
Kuningas teki muutamia lennokkaita harppauksia yli lattian. Sitten istuutui hän jälleen, loi katseen ylös katonrajaan, ikäänkuin näkisi siellä itse Paapelin kaupungin koko ihanuudessaan, ja lausui:
— Mutta että kaupunki heti saisi täysipätöisen ja huomattavan alun, ja koska te mietinnössänne olette osoittanut, että Suomelle aivan hyvin riittää kolme kauppakaupunkia, olemme päättäneet käskeä ne alamaisemme, jotka tähän asti ovat asuneet Rauman, Ulvilan, Tammisaaren ja Porvoon pienissä kauppaloissa, lähtemään ja muuttamaan perustettavaan uuteen kaupunkiin, heidän omaksi ja koko valtakunnan hyödyksi. Teidät ja Niilo Boijen valtuutamme neuvottelemaan heidän kanssaan ja ilmoittamaan, että ne, jotka muuttavat uutta kaupunkia rakentamaan ja siellä asumaan ja elämään, saavat nauttia samoja etuja ja oikeuksia kuin alamaisemme muissakin kaupungeissa, mutta ne, jotka eivät tahdo muuttaa, saavat kärsiä rangaistuksen niskoittelustaan.
Henrik ritari kumarsi, ja audienssi oli lopussa. Saatuaan kuninkaan allekirjoittaman valtakirjan astui hän vielä samana päivänä laivaan, joka käänsi kokkansa itäisiä kotirantoja kohden.
Kotimaassa oli hänellä kaksi suurta kartanoa, Kankainen Maskun pitäjässä ja Haapaniemi Kiskon kappelissa. Haapaniemi oli hänen paras tulolähteensä, mutta siellä ei hän ollut näyttäytynyt moniin herran vuosiin. Hän pelkäsi talonpoikia, jotka olisivat heti rientäneet tekemään valituksiaan kartanonvoudin kiskonnasta, ja kemiöläisiä kalastajia, joita melkein joka päivä oli kartanossa tuomassa vapaakyydillä silakoita, jotka vouti heiltä laittomasti riisti. Mutta kaikista enimmän varoi hän, ettei mitenkään näyttäytyisi osalliselta kartanonvoutinsa kauppahommiin. Se ei ainoastaan harjoittanut luvatonta maakauppaa kaikenlaisin tavaroin, vaan laventeli myös herransa vapaatiluksia ostelemalla ja liittämällä niihin talonpoikien verotiloja. Toiset talonpojat, jotka saivat maksaa näille vapaatiluksiksi muutetuille verotiloille ennen sälytetyt verot, nurisivat kovasti yhä raskaamman verotaakkana alla, eikä Henrik laamanni tahtonut näyttää tietäneensä asiasta mitään, jos joku tosiaankin uskaltaisi ja onnistuisi saamaan valituksensa kuninkaan korviin. Ja sentähden ei hän uskaltanut käydä koko kantatilalleen.
Ei hän tällä kertaa mennyt asuinkartanoonsa Kankaisiinkaan. Hän purjehti suoraan Tammisaareen, käski parin päivän perästä kutsua koolle nuoren kaupungin raadin, joka oli valittu ensi kerran vasta puolenkymmentä vuotta sitten, ja lähti sitten kuninkaan kyydillä Gennäsin kartanoon Pohjan pitäjään, lankonsa Niilo Boijen luo.
Tämä, jolla ei ollut laamannin arvovaltaa säilytettävänään, piti omassa ankarassa persoonassaan kuria omistamissaan Gennäsin ja Dalkarbyn kartanoissa ja niihin liittämillään tiluksilla, joita hän oli riistänyt kirkolta, luostarilta ja talonpojilta ilman muuta oikeutta kuin että asui samassa pitäjässä. Omien ja ryöstettyjen tilusten lisäksi oli hänellä läänityksenä koko Pohjan pitäjäs, josta hän kantoi ruununverot itselleen. Puolisonsa Brita Hornin, joka oli Henrik Hornin veljentytär, mutta sentään pari vuotta vanhempi tätä, perintönä oli hän vielä saanut haltuunsa useita maatiloja Perniön, Tenholan ja Kemiön pitäjissä.
Henrik ritari vieraili yönseudun Gennäsissä sukulaisissaan, ja sillaikaa laativat he matkasuunnitelmansa, missä järjestyksessä lähtisivät kuninkaalta saamaansa tehtävää toteuttamaan.
Ensiksi ajoivat he Tammisaareen. Tämän kaupungin oli vasta parisenkymmentä vuotta sitten perustanut ritari Erik Fleming vainaja, aikansa mahtavin ylimys. Pienen kauppakylän asujamet, jotka varsinaiset porvarisoikeutensa olivat saaneet vasta viitisen vuotta sitten ja joiden oli ylen vaikea kilpailla kaupankäynnissä ja merenkulussa ympäristön talonpoikain, pappien ja aatelisherrojen kanssa, eivät lainkaan tehneet tenää, kun kuulivat, että kuningas päästi heidät autuaan Erik ritarin kaupungista paremmille laitumille.
Tammisaaresta purjehtivat langokset Porvooseen ja menivät ensiksi Porvoon kuninkaankartanoon lääninvouti Erik Sporen luo. Hänen oli määrä hänenkin muuttaa perustettavaan uuteen kaupunkiin, jonka läheisyyteen aiottiin rakentaa myös kuninkaan kartano. Ja hän otti pitääkseen huolen siitä, että kaupungin asujamet muuttaisivat hänen mukanaan.