Ja upea parivaljakko, kuninkaan uskotut miehet, astui jälleen laivaan ja lasketti pitkin satasaarisia rantoja Raumanmerta kohden.
Tien varsilla lemusivat petäjät pihkalle, koivujen lehdet olivat vehmaimmillaan, ja halmeet heilimöivät. Ja tietä myöten ajoi Matz van Klewen Raumalle.
Hän ajoi suoraa päätä Pakilaan. Hän oli saanut viestin, että kaupunkiin oli saapuva kuninkaan herroja vieraiksi, ja hän tuli tekemään valmistuksia.
Kun Pakilan vierastupa oli Martti herran asuntona, päätettiin molemmat herrat majoittaa Sonkkilaan. Jussoilan Juntti pantiin Karinlahden rannalle tähystelemään, milloin herrat saapuivat. Molemmat pormestarit pysyttelivät kotosalla, ja Matz vouti itse odotteli Sonni-Toron kapakan perähuoneessa.
Jussoilan Juntti juoksutti hänelle sanan illan suussa, että herrat tulivat. Hän lähetti Juntin viemään sanaa Henrik pormestarille ja Jöns älynmittarillekin, ja Sonkkilan ikkunaan kolkutti hän itse ohi mennessään miekkansa kahvalla. Ja niin olivat satamassa herroja vastassa Matz vouti, molemmat pormestarit ja Jöns älynmittari ja muutamia muitakin kyläläisiä, jotka olivat saaneet herrojen tulosta vihiä.
Ihmetellen katselivat hiljaisen kylän asujamet suuria herroja. Henrik laamannin pyöreän täyteisillä kasvoilla oli niin ylävä leima, ettei hänen saattanut uskoa koskaan alentuvan joutaviin pikkumaisuuksiin. Niilo Boijen melkein etukumara otsa taasen oli aivan kuin kivettynyt tuiman ankariin ryppyihin. Mutta enimmän töllistelemistä tietysti oli heidän puvuissaan, suippokärkisistä, mataloista hengistä, kapeista kaatioista, ainoastaan lonkkaa peittävistä pussimaisista housuntyngistä ja vyötäröön ulottuvasta, edestäpäin suippohelmasta takista olkapäillä liehuviin siipilämpsiin, pörröttävään sepelikaulukseen ja poimulakkiin saakka. Kaikki oli tummaväristä, mutta kulta- ja hopeapaartein koristeltua; ainoastaan sepelikaulus oli valkoinen.
Rinnatusten astuivat kuninkaan herrat laituriin, ja kumarrellen otti
Matz vouti porvarien kera heidät vastaan. Niin alkoivat he astua
Sonkkilaan, molemmat herrat edellä ja Matz vouti liehitellen heidän
rinnallaan, molemmat pormestarit ja Jöns älynmittari jälestä.
Sonkkilan vierastuvassa juotiin tervehdysoluet, ja sitten alkoivat herrat ylevällä alentuvaisuudella puhella porvarien kanssa heidän elinasioistaan. Ymmärtäväiseen tapaansa käyttivät molemmat pormestarit hyväkseen tilaisuutta tuoda herroille julki, miten huonoa heidän kaupankäyntinsä oli ja miten vaikea heidän yleensä oli elää "köyhässä pikku kylässään".
Sellaiset sanantavat olivat niin tavallisia kuninkaalle ja herroille tehdyissä valituksissa, ettei niitä yleensä otettu mihinkään lukuun. Mutta tällä kertaa herrat kävivät kiinni juuri niihin. Henrik laamanni alkoi ylevällä osanotolla selittää, että kuningas oli armollisesti ajatellut pienten kaupunkien vaikeaa kilpailua suurempien kanssa ja tahtonut heille valmistaa edullisemmat olosuhteet. Hän oli suunnitellut perustettavaksi Suomenlahden rannalle suuren kaupungin, johon pienten kaupunkien asujamet saivat muuttaa ja jossa heille myönnettäisiin vapaat kauppaoikeudet kotona, lupa purjehtia ulkomaille ja monia muita erivapauksia ja etuja.
Henrik vanhus kuunteli sitä ensin kuin satua. Mutta kuta kauemmin Henrik laamanni puhui ja kuta selvemmin hänen puheestaan kävi ilmi, että herrat olivat juuri sen asian vuoksi liikkeellä, sitä syvempiin kurttuihin hänen otsansa kävi. Puhe eduista, jotka heille olivat tarjolla, helisi vain sisällöttömänä soittona hänen ylitseen eikä kiinnittänyt hänen ajatuksiaan. Hänen mieleensä kuvastuivat vain tutut kadut ja talot, koko tuttu kotikylä ympäröivine peltoineen ja niittyineen, nummineen, rantoineen ja saarineen. Hän ajatteli omaa taloaan virran rannalla luostarin vastapäätä ja itseään ja perhettään ja koko kylänväkeä ja hänestä tuntui mahdottomalta ajatellakaan heitä kaikkia irroitettuina juuriltaan ja vietynä johonkin pois, mihin hyvänsä. Saatikka sitten johonkin metsäiselle rannalle tai kaljuille kallioille, kuten tuntui olevan heidän vastaiseksi kotipaikakseen aiottu!