Kuta kauemmin Henrik laamanni puhui, sitä hämärämmiksi kävivät Henrik Pakilan mielessä kaikki kauppaedut ja liikenäkökohdat ja sitä kirkkaampana ja rakkaampana kuvastui tuttu kotikylä hänen mielessään. Hänen tunteensa yltyi sellaiseen liikkeeseen, että jos Henrik laamanni olisi yhtäkkiä kysynyt mitä hän ajatteli asiasta, olisi hän saattanut vastata mitä tahansa. Mutta ei häneltä mitään kysyttykään, heille selitettiin vain armollisesti, mitä siunausrikkaita päätöksiä heidän hyväkseen oli tehty. Lopuksi kehoitettiin huomiseksi kutsumaan kylänmiehet koolle raatihuoneelle, jossa kuninkaan tahto kaikille virallisesti ilmoitettaisiin ja lähemmin selitettäisiin. Vanha kylänlapsi lähetettiin sanoja levittämään, ja herrat jäivät Sonkkilaan viettämään iltaansa nautiskellen mukanaan tuomiaan eväitä.
Järkytetyin mielin lähti Henrik vanhus kotiaan. Kadulla tapasi hän pari porvaria ja kertoi heille värisevin leuoin, millä asioilla kuninkaan herrat olivat matkalla. Ja pian kokoontui Pakilan tupaan joukko mahtavampia porvareita, Balkin veljekset Jussi ja Lassi, Uolevi Kukko, Sipro Soini, Erik Tyrvä, Henrik Nurkka ja muita. Olivatpa Päsämäen Heikki ja Sukan Simokin mukana. Martti pappi oli saapuvilla Henrik pormestarin erityisestä pyynnöstä, ja myöhemmin saapui myös toinen pormestari, Simo Sonkki, jätettyään herrat kotiinsa vaimoväen hoidettaviksi.
Pormestarit kertoivat asiasta niin paljon kuin tiesivät ja taisivat, ja toiset porvarit kuuntelivat hämmästyksestä mykistyneinä ja jäivät sitten istumaan aivan kuin puulla päähän lyötyinä.
Päsä-Heikki vihdoin keksi avata suunsa:
— Minä en ainakaan lähde!
— Enkä minä, piipitti Sukan Simo.
— Muutan Päsämäelle ja näytän herroille pitkää nenää.
— Ja minä… yritti Sukan Simo säestää, mutta vaikeni, kun ei osannut sanoa mihin muuttaisi.
— Naulamäelle, avitti häntä Jussi Balkki ykskantaan.
Se nostatti naurun, ja siihen suli suurin hölmistys. Kaikkien kasvot kävivät sentään pian vakaviksi. Mutta kaikki istuivat neuvottomina, tietämättä mitä tehdä, mitä sanoa.