Herrat mongersivat kotvan keskenään ruotsiaan. Henrik laamanni ei näyttänyt asiaa pitävän yhtä vakavana kuin hänen jalo lankonsa, mutta kyseli sentään sitten tarkemmin, ja Sukan Simo kertoi Pakilassa pidetystä kokouksesta. Hänen kertoessaan Niilo Boijen etukumara otsa vetäytyi ylen tuimiin ryppyihin. Mutta Henrik laamannissa näytti asia herättävän pikemmin uteliasta mielenkiintoa. Tyytyväinen hän sentään oli Sukan Simon palvelushaluun ja taputteli oikein olallekin.
— Sitä minä vielä… että kun olen vain köyhä riepu, niin että armollinen esivalta…
— Mitä tahdot?
— Ja kun minä vielä asunkin siellä Naulamäellä, melkein maalla, köyhässä, kurjassa hökkelissä, niin jos armollinen esivalta…
— Enhän minä, miekkonen, voi ruveta sinulle uutta rakentamaan!
— Eihän toki, herra esivalta ja laamanni! En minä sitä… kun vaan saan jäädä tänne paikoilleni. Ja jos muut lähtevät pois, niin jäähän tänne taloja, jos vain armollinen herra esivalta…
Henrik laamanni nauroi koko kasvoillaan.
-— Menehän nyt, miekkonen! sanoi hän.
— Mutta eiköhän armollinen herra esivalta sentään… miten minä, köyhä riepu, voisin siellä rakentaa pahaistakaan kattoa pääni päälle…
— Sovi Matz herran kanssa. Tästä saat kaksi markkaa palveluksestasi. Ja nyt saat mennä.