Nauraen työnsi hän Simo rukan ovesta ulos, vaikka tämä koki yhä toimittaa.
Aamulla kuuden ajoissa kokoontuivat kylänmiehet joukolla torille raatihuoneen edustalle. Yönseutuun ei oltu paljoakaan nukuttu, illallisessa neuvottelussa mukana olleet olivat puhelleet mikä minkin kylänmiehen kanssa ja selittäneet asiaa. Vaikkei sellaista selittelyä oikeastaan olisi tarvittu, jos kerran johtomiehet olivat yksimieliset. Sillä enin osa kylänmiehistä oli aina raastuvan kokouksissa vaiti ja antoi viisaampien päiden päättää.
Vakava, melkein uhmaava ilme oli kylänmiesten kasvoilla heidän siinä seistessään. Ainoastaan jotkut huonemiehet naureskelivat keskenään muista syrjemmällä ja tuumivat, että samahan se oli pyörittelihekö toisten tuvannurkissa täällä vai muualla. Naureskelivat ja tuumiskelivat huvikseen siinä odottaessaan… ollakseen sitten vaiti, kun sai kuulla mahtavampain puhuvan…
Hyvät ajat saatiin odottaa. Mutta vihdoin herrat saapuivat.
Henrik laamanni, Niilo herra ja Matz vouti nousivat raatihuoneen portaille ja porvarit kihertyivät ympärille. Äänettöminä odotettiin mitä herroilla oli sanottavaa.
Henrik herra alotti muutamin juhlallisin sanoin mainiten siitä isällisestä huolenpidosta, jolla armollinen kuningas valvoi kaikkien alamaistensa parasta. Tällä samalla huolenpidolla hän oli muistanut raumalaisiakin lapsiaan ja tahtoi tämän itämaan väestölle valmistaa paremmat kauppamahdollisuudet. Sitten esitti hän kaikki ne valopuolet, joita kuningas ja hänen neuvosherransa olivat uudesta kaupungista miettineet kokoon, ja toivoi, että raumalaiset kiitollisuudella noudattaisivat kuninkaan määräyksiä heidän itsensä ja koko maan hyväksi. Lopuksi mainitsi hän, että asian käytännöllinen valvominen oli jääpä vouti Matz van Klewenin huoleksi, mutta kysyi sentään, oliko porvareilla mitä toivomuksia lausuttavina siihen nähden.
Seurasi hiiskahtamaton hiljaisuus, jota kesti hyvän kotvan. Vihdoin lähestyi Henrik vanhus portaita hitain askelin. Henrik laamanni katseli häntä tutkivasti, ikäänkuin jo edeltäpäin päästäkseen selville, mitä hänellä mahtoi olla sanottavaa, ja Niilo herra uhkaavan tuimasti, ikäänkuin varmana siitä, että mies joka tapauksessa ansaitsisi rangaistuksen sanoistaan.
— Toisten porvarien kuten omastakin puolestani pyydän alamaisimmasti ilmoittaa herramme ja kuninkaamme tietoon, että olemme tyytyväiset entisiin oloihimme ja entiseen asuinsijaamme, emmekä halua muuttaa mihinkään… alotti hän.
— Tästä, katkaisi Henrik laamanni ylävän tyynesti, — tästä ei voi olla kysymystä, sillä siitä on juuri teille ilmoitettu kuninkaan tahto ja määräys. Tarkoitin toiveitanne muuton erikoisseikkoihin kuin myös uuden kaupungin erikoisiin etuihin ja oikeuksiin nähden, kuten esimerkiksi Porvoon porvarit pyysivät armollista kuningastamme ankarasti kieltämään Uudenmaan rannikkolaisten purjehduksen Rääveliin ja maakaupan, jota sikäläiset talonpojat harjoittavat niin entisten kaupunkien kuin uudenkin vahingoksi.
— Mutta johan yleinen laki turvaa jokaiselle kansalaiselle hänen omansa ja erityisesti kotirauhan valansakon uhalla, alotti jälleen Henrik vanhus.