Pietari Kovapään mieli kuohahti kuin myrskyn puuska. Hurjalla raivolla karjaisi hän:
— Rosvot, he ovat tappaneet pormestarin!
Yhdellä ainoalla hyppäyksellä oli hän portailla. Ja paljaalla nyrkillä, rajulla, raskaalla nyrkillä iski hän Matz voutia ohimoon, niin että tämä kaatui yhdellä iskulla portaille.
Sotamiehet olivat käyneet käsiksi maassa makaavaan Henrik vanhukseen, eivätkä heti tulleet panneeksi merkille mitä portailla tapahtui.
Mutta Hilappa riensi portaiden luo ripeästi kuin hirvenvarsa. Hän tarttui Pietarin hihaan, kiskaisi hänet alas portailta ja kuiskasi:
— Tule!
Ja ihme! Raivostunut Pietari, joka oli juuri silmittömästi rynnännyt sotaväen komentajaa vastaan, hän totteli nöyrästi kuin karitsa tyttöä, joka noudatti hetkellistä päähänpistoaan, sydämensä hätääntynyttä ääntä.
Väkijoukko väistyi heidän tieltään miltei nopeammin kuin äsken Matz voudin ja sotamiesten tieltä ja sulkeutui nopeasti heidän takanaan. Ja Hilappa veti Pietarin kapealle poikkikujalle, ja he kääntyivät ensi kulmassa Karinlahden rantaa kohden.
Purren luona, jolla he olivat äsken palanneet huvipurjehdukseltaan ja hälinässä jättäneet sen silleen, vasta siellä tuli Pietari kysyneeksi:
— Mihin?