Etumaisessa laivassa tähystellessään näki nuori Henrik Pakila, että rantalaiturille juoksi väkeä yhä kosommalta, niin että ranta pian oli mustanaan. Ja kohta alkoi hän eroittaa sieltä soitonsäveliä, jotka niin sulosointuisiksi sulautuneina liitelivät yli lahden. Yhä selvemmin, yhä suloisempana kuului soitto, ja kirkastuvin katsein kuuntelivat sitä pitkän matkan siirtolaiset. Ja porsaatkin alkoivat riemastuneina röhkiä, lampaat ja vuohet määkiä, koirat haukkua ja kissat naukua.
Tarkkaan tähysteli nuori Henrik Pakila väkijoukkoa rannalla. Jo eroitti Laurens porvarin laiturin, väkeä mustanaan. Jo eroitti laiturin äärimäisessä päässä Elinan, liehuva valkoliina kädessään, ja hänen takanaan tutun parin, Hilapan ja Pietari Kovapään.
Silloin vettyi nuoren Henrik Pakilan silmä. Nyt vasta suli kyyneliin suru siitä, että hän oli menettänyt rakkaan isän.