— Eihän lohen hinta ole ollut korkeampi vuosikausiin! virkkoi Hannu porvari ihmeissään.
— Ei täällä! Mutta miksi pikku kaupunkien purjehdusoikeutta rajoitetaan Tukholmaan ja tänne Turkuun? Toista olisi laskettaa suoraan Lyypekkiin ja muihin Saksan kaupunkeihin.
— Osansa kullekin! Tuokaa te vain tänne pohjalaisten metsälliset ja merelliset, kyllä me täältä ne kyyditsemme suuren maailman markkinoille ja tuomme saksantavaroita. Mitäs siitä tulisi, jos joka kylästä Saksassa käytäisiin, kuten rannikkolaiset tahtovat, vakkasuomalaiset ja muut. Järjestys se pitää olla kaikessa.
— Järjestystä kai on sekin, että tänään saamme laskettaa Saksaan, huomenna se taasen kielletään.
— Jos saatte tänään, miksi sitten nurisette, nauroi Hannu porvari.
— Päivissä siinä melkein ero on. Kolmattakymmentä vuotta sitten oli vielä tie auki, sain isäni laivalla laskea minne halutti. Mutta kerran keväällä kiellettiin purjehdus Saksaan, vaikka jo samana vuonna syksyllä jälleen myönnettiin lupa. Siitä pitäen se on ollut alituista määräilyä, kieltelyä ja myöntelyä, milloin saa purjehtia mihin tahtoo, milloin ainoastaan Tukholmaan ja Turkuun, milloin taasen ainoastaan Tukholmaan, niin ettei väliin tiedäkään, missä on lupa käydä kaupoilla. Moinen "järjestys" naurattaisi, jollei se tuntuisi kovin pahasti kukkarossa.
— Kai ne määräykset suureksi osaksi riippuvat siitäkin, että kuningasta kumartamassa käydään milloin miltäkin taholta, tuumi Hannu porvari.
— Miksi hän sitten määräilee, kun ei kerran tiedä sen parempaa! kivahti raumalainen.
— Kuningas puolestaan kostuu siitä, kun me vuoronperään häntä lahjustamme, nauroi turkulainen.
— Hyvähän teidän suurturkulaisten on lahjoa vaikka joka vuosi ja viedä yhä suuremmat viemiset! Mutta meidän on vaikeampi lähteä kanssanne kilpaa juoksemaan.