Jäätyään vain yhden kanssa ottelemaan oli Pietarin helppo riistäytyä irti. Hän lähti juoksemaan tietä kaupunkiin.
Pitkältä ei hän ollut ehtinyt juosta, kun oli vähällä törmätä kahteen vastaantulevaan mieheen.
— Seis! kuuli hän isäntänsä äänen. Toisen tunsi hän nuoreksi Henrikiksi.
Hän pysähtyi.
— Ka, Pietuko se on, virkkoi vanha Henrik.
Joko rosvot saatiin kiinni?
— En tiedä, saanevatko.
— Ja olitko sinä niin arka, että läksit pötkimään pakoon? sanoi nuori
Henrik ihmeissään.
— En… enhän toki, koki Pietari nolona toimittaa.
— Kirkkoa lähetessämme kuulimme täältä hälinää. Tulimme sentähden kohti. Lähde vain nyt takaisin sinäkin.