Helmi. Hän kai on pitänyt sopivampana ilmottaa isännälle, kun kerran tulee "asioissa".
Hilja. Kyllä minä olisin myös tahtonut tietää. Ei hän ole tiennyt isäni nimeäkään…
Helmi. Se kai on kirjottanut "Sillanpään isännälle"…
Hilja. Niin on tainnut. (Ulkoa kuuluu ratasten tärinää, joka pysähtyy pihalle.) Nyt!! Nyt se jo taitaa tulla!
Helmi. Sulhasia taloon…!!
Hilja. Voi, mihin minä juoksen…!
Helmi. Pysy paikallasi vaan! Eihän tuo nyt niin pelottava liene…
Renki-Ville (tulee häthätää perältä). Asemalta toin kirjan neidille! (Antaa kirjeen Hiljalle ja menee touhussaan pois.)
Hilja. Kiitos, Ville! — Oi, se on häneltä! (Repii kiireesti auki.) Häneltä se on. (Lukee kirjettä, joka vapisee hänen käsissään.)
Helmi (rientää hänen olkapäänsä yli kurkistamaan). "Autereinen enkelini!" — Ai miten autereista! — "Oi, miten kuohuva riemu täyttääkään mieleni, kun vihdoinkin saan sen autuuden, että minulla on lupa polkea samoja tanhuvia, joilla elämäni ihanin unelma liihottelee…" — Oh, miten tungettelevaa! On kuin jo olisi kihloissa! — "Saan astua siihen verhottuun pyhäkköön, josta olen saanut vastaanottaa ne lyhyet, mutta sitä sulosemmat rivit. Riennän tuulen nopeudella ja olen — —"