Katri, Mitä hän oikein tarkotti? — No, vähätpä hänestä! — Istukaa, herra tohtori, olkaa niin hyvä — tai proviissori, miksi teitä saa karahteerata…
Arvo (iskien silmää tytöille). Olen altis palvelukseenne, emäntä hyvä! (Istuu tuolille ja emäntä sohvalle. Tytöt kuiskuttelevat ilosesti, Hilja samalla vähän kainostellen.)
Katri. Olettehan sen jo nähneet. Onko syytä toivoon?
Arvo. Kaikki on kuten luulinkin, kuten alusta alkaen arvelin. (Silmäilee Hiljaan.) Mutta iloni näkemästäni on suurempi kuin rohkenin toivoakaan…
Katri. Sepä hauskaa kuulla! Olen itse valvonut karjani hoitoa…
Arvo (Hiljaa silmäillen). Teille on oleva kaikkea iloa ja kunniaa hänestäkin…
Katri. Niinpä niin, siitä kipeästä, Hiljan nimikosta. Se oli vielä muutamia päiviä sitten niin voimakas ja hyvinvoipa…
Arvo (kuin edellä). Minusta hänen viehättävä sulonsa, herkkä herttaisuutensa ja runollisuutensa…
Katri. Se oli kummaa miten se niin äkkiä puuskahti. Näyttääkö teistä siitä vielä tulevan kalua?
Arvo (kuin edellä). Minusta hän näyttää yhtä raittiilta kuin konsanaan … jollei paljo viehättävämmältä entisestään…