Oli aivan sydäntä kyherryttävää nähdä, kuinka nuori neiti söi, ja kuinka hänen syödessään nälän palo sammui hänen silmistään ja tuli kirkkaaksi elinsäteilyksi, ja kuinka helakka suvinen punarusko alkoi väreillä tummahipiäisillä poskilla.
Vähitellen hän herkkyi mieleltäänkin niin herahtelevan hilpeäksi, aivan kuin leikitteleväksi lapseksi, etten muistanut vuosikausiin olleeni niin nuorruttavassa ja elähdyttävässä seurassa.
Maisu kuului tilapäisesti asustavan Kaivopuiston puolella joidenkin tuttujen tyttöjen luona. Meillä oli sama tie, ja me kuljimme pitkin Korkeavuorenkatua. Keskustelu oli tuokioksi katkennut.
— Adler, aloitti Maisu sen uuden tuttavansa nimestä. — Sehän on saksaa?
— Niin kai, Haukka vastasi.
— Mitä se merkitsee suomeksi? "Haukka" vai…?
Haukka vilkaisi melkein tyrmistyneenä tyttöön. Ja hymyili kirpeästi.
Maisu ilmeisesti jutteli aivan viattomasti.
— Eihän toki. Onpas neiti unohtanut saksansa! hän pilkkasi.
— Ai, niin! Se merkitsee "kotkaa", Maisu muisti. — Mutta tiedättekö, miksi muistin väärin?
— En ole ajatustenlukuja, Haukka vastasi hymyillen.