— Ei, väitti Maisu, — koska hän on teille uskoutunut, niin teidän täytyy olla hänen aatetoverinsa!
— No, myönteli Haukka, — kenties aate-, mutta en ainakaan asetoveri.
— Ei hänellä ole aseita mukanaan, vakuutti Maisu vilpittömästi.
— Uskooko neiti sen varmasti! kysyi Haukka terävästi.
— Minä tiedän kyllä, missä aseet ovat, sanoi Maisu salaperäisesti.
— Niinkö? tarttui Haukka siihen. — Sittenhän voimme mennä… Lyömmekö vetoa, ja sitten menemme katsomaan?
Maisu säpsähti. Ja sulkeutui kuoreensa. Ei saanut olla liian avomielinen. Ei Jukan hyvälle toverillekaan, kun ei tiennyt, kuinka luotettava hän oli.
Haukka tarkkaili tyttöä.
— Tai menkää yksin tarkastamaan, hän ehdotti.
Maisu mietti ilmeisen heräävän epäluulon oirein.