— Tämä on menevä piispalle, selitti kesti.
— Mitä siinä sitten on?
Joku teräväsilmäinen pojan vekara oli tarkastellut käärön ääripiirteitä ja tokaisi äkkipäätään:
— Akkansa on tainnut tappaa ja vie nyytissä markkinoille.
Ylpäkkä kesti ei nähtävästi ollut halukas typerän pilan esineeksi jättäytymään. Sorealla liikkeellä raotti hän hieman peiteliinan lievettä ja virkahti:
— Pyhä madonna!
Kunnioittavin elein viittasi kuninkaan huovi, että sen sai viedä.
Ja uljain elein, ikäänkuin olisi päätään pitempi kaikkea muuta kansaa, kulki kesti väkijoukon keskitse, kuvaa kantavan miehen jälestä.
Väkijoukon reunalla hän yhtäkkiä keksi jotakin ihastuttavaa. Hän pysähtyi kuin naulattu Annin eteen, joka siinä seisoi Anun rinnalla. Ikäänkuin ahmivaa katsettaan peittääkseen kysyi hän ylävästi hymyillen:
— Kaunis neitsyt, tiedättekö mistä kesti saa majaisännän?