Hyvinvoipa porvari näytti ensin nolostuvan, mutta sitten pääsi häneltä leveä nauru.
— Hehe, joko tyttö pani pään pyörälle?
— Olin juuri hänen kanssaan puheikkain, kaikki on selvää siltä puolen. Lupasin huomenna mennä isän puheille.
— Oh, virkahti saksa jälleen ällistyneenä, kun kuuli jo niin pitkälle totta tehdyn. — Että ihanko…?
— Asia on ehdottomasti päätetty!
— Mutta maltahan nyt mieltäsi! Pian voi tulla joku lyypekkiläinen laiva ja pääset kotikaupunkisi tyttöjä kosimaan.
Lyder kesti vavahti, ja hänen mieleensä näkyi ykskaks muistuneen jotakin, joka vääristytti suupielet alaspäin ja sai posket tuokioksi kalpenemaan. Mutta, aivan kuin tätä toista ahdistavaa ajatusta karkoittaakseen, kiirehti hän selittämään:
— En minä… en voi vielä lähteä mitenkään! Sillä olenhan antanut sanani Konradus mestarille… mestarin tyttärelle, tarkoitan, ja kunnian miehenä…
— Pyh! virkahti vilpitön saksa.
Lyderin ajatukset pyörähtivät heti vakuuttavampaan selitykseen.