Näki selvään, että se oli hänelle mieleinen vahinko. Mutta mitä avarammat tanhut täten aukenivat hänen valoisille toiveilleen, niin yhä sitäkin polttavammaksi kävi tarve kohottaa arvoaan ja saavuttaa Konradus ukon luottamus.
Ja kun oikein kovalle pani, niin suostuihan Helye saksa huomenna lähtemään majakestinsä puhemieheksi, vaikkakin hän yhä hymähteli tämän lemmenpuuskalle.
Koko illan ja puolen yötäkin kuunteli Lyder kesti toivehikkaalla jännityksellä pakkasen rusahtelemista talon yläkerrassa ja mietiskeli, että vaikkei meri jäätyisikään ja hänen kotikaupunkinsa aluksia leirailisi Aurajoen suulla, niinkuin hopeaseppiä parveilee kauniilla säällä veden pinnalla, niin oli hänen kaikin mokomin varottava heihin yhtymästä. Kohta kosintaretken jälkeen päätti hän huomenna lähteä saloseurakuntia kiertämään, tulla ensi viikon torstaina vaanimaan, etteihän vain lyypekkiläisiä laivoja ollut mailla, ja vasta sitten näyttäytyä Helye Kuterin talonlämmittäjäisissä.
X
Kirnin kirnin, kopsin kopsin, routaisia sorkkateitä, kinttuteitä eteenpäin!
Jäätää korvaa, jäätää nenää, palelee sormea ja varvasta. Aatos sentään sulana elää aivoja kihelmöiden.
… Maa mokomakin, jossa jäätyy kaikki, jäässä ihmisetkin! Ukon karilas vasta mokomakin, totta vie kuin jäätynyt puu, tuo rosohonka tuossa tien varrella!
… Tuulta, viimaa hänelle toinen ihminen on! Helye porvaria sentään miessä kohteli, ei uskaltanut ihan katsoa yli olkansa… mutta häntä, vieraan maan kestiä, ei ole näkevinäänkään! Karjottaa kuin kosintatiellä pahin liika olisi sulhanen!
… Puhu hänelle sitten, pökkelölle! Saat tarjoilla kihlojasi, joihin olet pannut matkavarasi miltei viimeiseen witteniin: katsoo kuin pelkäisi niiden polttavan, vaikka tytön tekee mieli… saa puhemies selittää, mikä kunnia hänelle tehdään, mikä onni on tarjolla hänen tyttärelleen: se hänestä on vain "senkin onni ja kunnia"… saat luvata, että hänetkin raahaat tyttärensä mukana kultaiseen Lyypekkiin: "Huutia, junge!" saat vain äkäisen ärähdyksen vastaan… saat sitoutua myymään kaiken kotikaupungissasi, siirtymään tänne kuunnellaksesi susien ulvontaa ja karhujen mörinää talvipakkasessa, tulemaan tänne hiluinesi, kaluinesi: se ei muka häntä liikuta. Eikä liikutakaan… ei taivuta keloa rosohonkaa mikään!
… Tänne sitten kuka muuttaisi, maahan, joka on jäätyneille lumiukoille omiaan! Tällainen tulenpalava pakkanen jo ennen joulua! Saat juosta lämmittelemään jokaiseen talopahaiseen tienpolanteen varressa, jollet ole arvannut varautua kaiken maailman lammasnahkoihin! Ja jollet lämmittelemään… saat juosta jokaiseen hökkeliin, jos ainoatakaan sellaista on peninkulmien taipaleella, kysymään tietä osataksesi kirkolta kirkolle! Sillä kirkolleko täällä olisi viemässä muita kuin kinttupolkuja, kun pelkät sorkkatiet, kaviotiet vievät kaupunkiinkin. Sanovat Maunu liehakkonsa säätäneen, että on laitettava Turusta maantie itään ja käräjätie Satakuntaan, mutta heiltäkö, jäätyneiltä lumiukoilta, siitä tolkkua tulisi! Eivät saa edes siltaa joen yli, vaikka juttua jauhavat, hirsilautalla vain kulkevat… ja kivenheiton päässä kaupungista saat mennä tölliin utelemaan, mitä kinttupolkua sinne pääsee…