— Niin. Kerroin kerran Taivassalon kirkkoherralle, että sellaisia on saksalasten kirkoissa, ja nyt haluavat ne laittaa lehterin, tietenkin samalla tavoin kuorin etuosan poikki. Heillä vain ei ole ketään, joka laittaisi taideleikkauksin koristellun aidakkeen lehterin eteen.
— Onko se kaukana?
— Jäitse lienee kuutisen, seitsemisen peninkulmaa.
— Oh, eikö aidaketta voisi laittaa täällä? kysäisi Lyder kesti kauhuissaan.
— Tulisihan hankalaksi kuletus, ja vaikeaa on ruveta laittamaan työpajaa kaluineen niin vähän tähden; Särkilahdessa lienee melkein kaikki mitä tarvitaan.
Lyder kestin mieli näytti aivan kulkevan kulossa.
— Niin, muuta keinoa en tiedä, virkahti piispa ja teki eleen, joka ilmaisi puhuttelun päättyneen.
Pää painuksissa teki kesti lähtöä, ja tuomiorovasti lähti mukaan. Hän tahtoi heti koettaa, eikö hänkään pystyisi ukon karrikkaa taivuttamaan.
Napaturunkadun päässä he erosivat, sillä rovasti tahtoi suorittaa puhemiestehtävänsä ilman sulhasta.
— Pää pystyyn vaan! sanoi hän rohkaisevasti, nuorelle ystävälleen.
— Toivottavasti tästä pian tulee kihlajaiset ja häät!