Hääväki oli niin tyrmistynyt, ettei kukaan tullut kääntäneeksi kättänsäkään ennenkuin kulkuset olivat loitonneet kuulumattomiin.
Useimmat tulivat tänä kohtalokkaana hetkenä ensiksi ajatelleeksi, miten sanantuoja oli tullut. Tietysti oli lyypekkiläinen laiva lähtenyt liian aikaisin, tuntematta, milloin Turun saariston jäät lähtevät. Niin oli tapahtunut väliin ennenkin, ja laivojen oli täytynyt mennä Hankoniemeen lastineen.
Vasta vähitellen alkoi häävieraille oikein selvitä, mikä kauhuntapaus oli tapahtunut, kauheampi kuin mikään immenraiskaus.
Oli jotakin tavallista, että kestit täällä vieraassa maassa pettivät ja raiskasivat neitoja. Monet laulutkin siitä liikkuivat kansan suussa. Mutta tässä oli tapahtunut rikos pyhää henkeä vastaan: sakramentin häväistys.
Ja hääväki istui kuin halvautuneena hääpöydän ympärillä.
Vähitellen kääntyivät yhä useammat silmät tuomiorovastiin, joka istui pöydän päässä tuhkanharmain kasvoin. Katseet kääntyivät häneen kysyen, selitystä vaatien.
… Hän oli vihkinyt. Millä nojalla?
Konradus ukko käänsi häneen tuiman, kiiluvan katseensa.
… Hän oli kestin puolesta pauhannut. Millä nojalla?
Ja ukon edessä pöydällä oli hänen vuolupuukkonsa, jota hän käytti aterioidessaan, kun kaikki muut veitset oli luovutettu häävieraille.