Tiedettiin vain, miten perinpohjaisen järjestelmällisesti mies oli saarella tehnyt tihutyönsä, mutta ei enempää. Ei aavistustakaan siitä, mikä murhapolttaja oli miehiään. Eikä siitä, mitä kumman aihetta tällä tuntemattomalla miehellä saattoi olla polttaa Kännärin talo kaikkine suojineen, yksinpä molempine riihineenkin, jotka olivat muista rakennuksista erillään.
Maalaistalon palo, joka alkujaan oli näyttänyt hyvin yksinkertaiselta, oli muuttunut käsittämättömäksi ongelmaksi.
6. Luku.
Pappi kertoi hymyillen, että pyhäsaarelaiset jonkin vanhan tarinan nojalla julistivat Kännärin palon taivaan ihmeeksi, Jumalan valkeaksi. Niin että viranomaisten ja muiden syntisten ihmisten oli turha, jollei suorastaan syntikin ryhtyä sitä tutkimaan.
Pappi itse oli kuitenkin niin jumalaton, että lupasi sievän rahapalkinnon Haukalle, jos tämä saisi mystillisen rikoksen selvitetyksi, sillä olihan tulipalo niin läheltä uhannut pappilaakin.
Ja ystäväni Haukka oli siinä määrin tavallinen kuolevainen, että lupaus melkoisessa määrin syvensi hänen kiinnostustaan asiaan. Hän ei ollut ensinkään niin ihanteellinen kuin romaanien etsivät, ettei olisi välittänyt rahoista. Hänellä ei ollut niitä liikoja.
Hän tuumaili lähteä iltapäiväksi mantereen puolelle tiedustelemaan, oliko siellä nähty liikkuvan ketään epäilyttävää henkilöä. Sillä emmehän missään tapauksessa päässeet palaamaan kaupunkiin ennen kuin huomisaamuna.
Mutta ennen kuin ehdimme lähteä, tultiin keittiön puolelta sanomaan, että siellä oli muuan vaimo, joka tahtoi tavata vierasta herraa.
— Ketä vierasta herraa? kysyi isäntämme.
— Sitäpä kaupunkilaista koirapoliisia, rohkeni lihavahko köksä selittää eukon omin sanoin.