Ruuran asunto oli ensimmäisessä kerroksessa. Hänen avatessaan amerikkalaista lukkoa ehdin nähdä, että ovella oli vaskinen nimikilpikin ja siinä nimi: Aurora Siven. Viereinen ovi näytti vievän keittiöön.
Somasti ja soreasti, niin kuin herrasväki konsanaan!
Sisälle päästyämme Ruura käski meidät istumaan ja pistäytyi keittiöön, mutta palasi kohta takaisin.
— Eikö tuoda kaksi samalla kertaa? hän kysyi.
Haukka hymähti väkinäisesti, mutta täytyihän hänen pitää yllä arvoaan!
Satamarkkasen saatuaan Ruura kävi keittiössä järjestämässä ja alkoi rimputella mandoliinia.
Kotvan kuluttua kuului keittiön ovelta hiljainen koputus ja sitten ovi aukeni arasti. Sieltä tuli vanha vaimo kantaen tarjotinta, jolla oli kahvit ja liköörit. Ystävällisesti, vieläpä nöyrästi sukoillen hän asetteli tarjottimen eteemme pöydälle ja meni menojaan. Ja pidot alkoivat.
Minulle johtui mieleeni, että Ruura oli maininnut äidistään.
— Oliko hän äitinne? kysyin. Äänessäni lie kuvastunut kummasteluni.
Ruura kehaisi: