— Tammilahden kievarissa.
— Tammilahden…
— Vaaleaverisen, pitkän herran keralla.
Ruura muisti vihdoin. Ja kumma kyllä hän näytti tulevan hieman hämilleen.
— En minä muista teitä yhtään, hän virkkoi.
— Minä vain hetkisen odotin kyytihevosta. Ja toisekseen…
Ruuraa ei näyttänyt se muisto kovasti huvittavan. Siirtyäkseen miellyttävämpään asiaan hän kysäisi:
— Tilataanko kolmas?
— Ehditäänpähän vielä, väisti Haukka. — Missähän mahtanee hänkin olla, se silloinen matkatoverinne?
— Kättökö! vastasi Ruura halveksivasti. — Kimpussani on yhä, että olen aivan pääsemättömissä!