Hän hiljaa astui, arvellen, Kuin takaperin aikoen, Vaan tuli luokse asti.
Hän lausui — ääni hiljalleen Värähti, kuulin selvälleen — Hän lausui lauhkeasti:
"No, miltä tuntuu; erota Pois pienen kodin suojasta Laajoille aavikoille?" —
"Tok' oisin täällä mielelläni, Jos ei ois pakko lähteäin Maailman matkateille."
Niin virkin, katseen vanhukseen Loin, näinpä suuren kyyneleen Poskella ryppyisellä.
Kuin kaunihilta näyttikään Tuo vanhus sarkaliivissään Ja kyynel poskuella!
Niin hiljaa huokui kuusonen Suruista virttä laulellen — Ja taatto lausui mulle:
"Oot nuori, tahdot maailmaan Sen kuohukoita tuntemaan, En siitä sua moiti.
Niin, koita, poika, koita vaan! On tietää hyvä hyrskyt maan, Kun ei vaan niihin sorru."
Niin lausui hän ja maailmaan Mä läksin sitten matkaamaan Pois taattovanhan luota.