Kuullos, ystävä, kevähän jäille Onpi mennä sun vaarallinen; Jäinen vaippa vois murtua rikki, Omaks jäisit sä aaltosien.
Ellös konsana siihen sa luota, Jospa talvella kestikin jää. Se jo kehnoni, kun sitä murtaa Kevätpaiste ja lauhea sää.
Ulapalle jos on sulla into, Säre tieltäsi pettävät jäät; Oman purtesi turvin sa aallot Sitten purjehdi vaahtoovapäät! —
Ellös aattehen aalloissa myöskään Kulje vanhoja siltoja vaan; Koko sielusi tarmolla syöksy Itse solmuja aukasemaan!
1/4 1895.
Yliopiston kirjastossa.
Mä tänne hairahduin ja oikein en Mä tiedä, missä taasen lienenkään. Niin outo tunne mulle rintahan Nyt hiljallehen alkaa elpymään.
Niin tuntuu ilma lumoovaiselta Kuin vienon vieno henki taivainen Tääll' hiljaa liihoitellen asustais. — Tää taivaan etusuoja lienekin?
Kun nään nuo holvimuurit muhkeat Ja suurensuuret tiedonlähtehet, Ma salon lapsi tyyten peljästyn Ja toivon kauvas täältä pääseväin.
Vaan kun mä aijon sitten lähtemään Niin jäädä tekee mieli kuitenkin. — Ken pois nyt pyrkisikään taivaastaan, Kun oven löytäisin vain salihin!