Pienosista pisareista Toiset lehdille lehahti, Kuhahteli kukkasille, Niillä hetken heiluellen Lailla helmen hopeaisen, Kunnes idän irju viima Kukan nuppua nujersi, Vartta väänteli väkisten, Puotti pienosen pisaran, Uuvutteli unholahan.
Pisareista pienosista Toiset tulla tuiskahteli Läikkyville lainehille, Selän siintävän vesille, Sinne peittyen peräti. Toiset tuulen työntäminä Vaapsahtivat vuoristolle, Siellä uupuivat ijäksi. Kovan kallion kolohon.
Mutta muutamat putosi Kostukkeeksi kynnöksille, Vainioille vihrehille, Niittylöille nääntyville.
Jospa joutuisi jokainen Pienen pienikin pisara Kostukkeeksi kynnökselle, Kylvetylle kunnakselle! — Silloin siintävä, sorea Kukka kaunis kasuaisi, Vilja viihtyisi vihanta Suomen suurilla saloilla, Syänmailla synkeillä.
Ylös!
Korvessa kulkee eellehen pienoinen joukkokunta, Sen tiellä murrokoita on ja kylmää talvilunta. On vanhuksia joukossa ja kansaa myöskin nuorta, He pyrkii korven reunalle korkeeta kohden vuorta.
On monta vaaraa, vastusta ja paljon seisokkeita, Mont' kertaa ollaan eksyä ja tehdään polvekkeita, Vaan eellä miehet viisaimmat ne oikeahan johtaa, Lyö jälkijoukko merkkiä ja viitat ylös nostaa.
Niin kulkee joukko vitkalleen tietöntä taipaletta, Uus ura aukee kansalle vaeltaa vastuksetta. Mut monta uupuu korpehen kun voimat hervahtaapi Ja korven synkän kätköhön nuot raukat jäädä saapi.
Mut urhot vahvat vitkalleen lähestyy korven laitaa Ja vihdoin läpi lehvien he aukon nähdä taitaa. Ja tuota kohden uljaasti nyt joukko asteleepi Ja matkan määrän löydöltä jo rinnat riemuitseepi.
Niin päästään korven reunalle ja siihen joukko jääpi Ja helpotuksen huokauksen nyt urhot hengähtääpi. Siin' henki tuores, vienonen tuoksuupi sammalesta Ja hienon hieno tuulonen henkäilee luotehesta.